ollimakkonen Rautalangasta, sortumatta kuitenkaan mustavalkoisuuteen.

Minäkin olen libertaari, mutta miksi?

Liberalismi on saanut viime aikoina melko hyvin näkyvyyttä mediassa. Aleksi-Erik Tolvanen avaa blogissaan ansiokkaasti libertaarille tyypillistä tavoitetta valtion supistamisesta minimiin. Monelle nuo päämäärät tuntuvat täysin käsittämättömiltä, joten koetan nyt hieman avata sitä, miksi itse olen liukunut Tolvasen linjoille.

Yleensä liberaaliksi päädytään joko moraalifilosofian kautta, tai talousliberalismin johdattelemana. Minulla kyseessä on tuo jälkimmäinen tie, sillä olen aina ollut hyvin kiinnostunut talousasioista.

Summattuna uskon, että hyvinvointivaltio ei ole pidemmällä tähtäimellä kestävä yhteiskuntamalli. Se on jatkuvassa noidankehässä, joka päättyy lopulta väistämättä sosiaalivaltion romahtamiseen jättäen samalla kaikki ne puille paljaille, joita sen avulla alun perin yritettiin auttaa.

Tietysti julkisella sektorilla on kaikki sosialismista tutut ongelmat. Kannustimia toiminnan tehostamiseen ei ole, vaan ne ovat pikemminkin päinvastaisia. Parastaan ei kannata yrittää, sillä siitä ei ole luvassa palkintoa, vaan korkeintaan rangaistuksena pienempi budjetti seuraavalle vuodelle. Toinen tärkeä huomio on hintamekanismin puuttuminen, joka johtaa siihen, ettei julkisen sektorin toimintojen tärkeyttä ja mielekkyyttä ole mahdollista arvioida ja verrata toisiinsa. Suomeksi sanottuna kenelläkään ei ole hajuakaan, mitä minkäkin valtion toiminnon tulisi maksaa ja ovatko ne edes loppujenlopuksi kovinkaan välttämättömiä.

Mutta tuohonkin voi vielä sanoa, että korjataan se! Etsitään se sopiva tasapaino, jossa julkisen sektorin toiminnot ja markkinatalous ovat tasapainossa. Potkitaan turhat byrokraatit pois, uudistetaan, fiksataan turhat säätelyt pois ja laitetaan homma pelaamaan. Näin ajattelevat vaikkapa Kokoomuksen rivijäsenet. Ikävä kyllä tuo ei ole mahdollista.

Uskoni hyvinvointivaltion korjaamisen mahdollisuuteen romutti tutustuminen Julkisen valinnan teoriaan, jonka mukaan keskitetyt eturyhmät voittavat politiikassa laajalle hajautuneen yleisen edun. Teorian ymmärtää parhaiten esimerkin avulla: Yrityksen kannattaa käyttää vaikka miljoona euroa lobatakseen valtiolta 10 miljoonaa euroa tukirahaa. Sen sijaan, tavallisen suomalaisen kohdalla menetys on vain 2 euroa. Kuka jaksaa nousta barrikadeille kahden euron takia?

Julkisen valinnan teoria toimii myös päivänpolitiikassa. Poliitikko toimii rationaalisesti toteuttaessaan siltarumpupolitiikkaa, jolla hän varmistaa uudelleenvalintansa seuraavissa vaaleissa. Hänelle voi olla täysin fiksua palkita puoluetoveri hyväpalkkaisella, mutta täysin turhalla pestillä valtionyhtiöstä, sillä silloin häntä todennäköisemmin odottaa vastaava etuus, kun oma ura politiikassa kääntyy ehtoopuolelle.

Valtion tärkeä rooli on sotkenut myös markkinoiden toiminnan. Koska poliitikkojen avulla on saavutettavissa suuria kilpailuetuja tukiaisten ja itseä hyödyttävän säätelyn muodossa, on markkinoilla pärjätäkseen pakko turvautua hyväveliverkostoihin ja päättäjien lobbaamiseen. Tätä vasemmistolaiset virheellisesti kutsuvat kapitalismiksi, vaikka kyseessä on sosialismille tyypillinen korporatisimi, jossa päättäjät ja korporaatiot ovat tiukassa yhteistyössä yleistä etua vastaan.

Demokraattinen prosessi ei tuota kaikille hyödyllisiä vaan tiettyjä intressiryhmiä hyödyttäviä päätöksiä, jossa hyödyt saavutetaan yleisen edun vastaisesti veronmaksajien rahoilla. Vaikka onnistuisimmekin muodostamaan vilpittömän uudistusryhmittymän ja saavuttaisimme hyviä tuloksia jossain asiassa, tekisivät eturyhmien lobbarit hiljaista työtään muualla. Jokaista askelta eteenpäin otetaan kymmenen askelta taaksepäin.

Kun näitä huonoja päätöksiä kasautuu ajan mittaan tarpeeksi paljon, alkaa sosiaalivaltion tuhlaus olla jo niin suurta, että sen on pakko alkaa tinkiä niistä sille alun perin asetetuista ydintehtävistä. Tätä vaihetta saamme todistaa juuri tällä hetkellä, kun vanhuksille ei riitä hoitajia, armeijaa ajetaan alas ja poliiseilta leikataan määrärahoja.

Myös empiria tukee näitä havaintoja. Suurin piirtein kaikki länsimaiset sekataloudet ovat ongelmissa. Jopa Suomi, jonka kansa lienee yksi maailman rehellisimmistä ja veronsa kuuliaisimmin maksavista, velkaantuu täysin holtittomasti. Kreikkalaiset ja espanjalaiset taas näyttävät esimerkkiä siitä, kuinka saavutetuista eduista ei suostuta tinkimään edes siinä vaiheessa, kun kaikki on vaarassa romahtaa.

Toivottavasti tämä kirjoitus avaa hieman sitä ajattelua, jonka vuoksi liberaali kannattaa tiukasti perustuslailla rajoitettua valtiota, tai jopa vielä vapaampaa yhteiskuntamallia. Ajattelumme ei kumpua köyhien kyykyttämisestä, vaan oikeastaan juuri päinvastaisesta. Kun Kreikan lainahanat lyödään kiinni, niin kyllä ne valtion kyljessä pulskistuneet pärjäävät. Köyhistä sen sijaan en ole niin varma.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Olli Makkonen

Ongelmat, joita kirjoituksessa kuvaan moninkertaistuvat vielä sitä mukaa, mitä isompia ja keskitetympiä päätöksentekoelimiä luomme. Arvatkaa vain, kuinka hyvällä fiiliksellä libertaari seuraa kuntauudistusta ja EU-liittovaltiokehitystä.

Pekka Heliste

Nykyonen länsimaiden talousongelma johtuu Reaganista. Hän loi reaganilaisen talouspolitiikan eli alenentaan veroja ja talouden dynamiikka kasvattaa verotuloja niin,että väliaikainen velka voidaan maksaa nopeasti.

Näyttää olleen samanlainen kokeilu kuin oli NL

Olli Makkonen

Kyllä se syy löytyy pikemminkin julkisen sektorin rönsyjen kasvamisesta. Ikävä todeta, mutta hyvinvointivaltio näyttää olevan samanlainen kokeilu kun NL.

Jukka Kyyrö

Miksi lasket Reaganin talouspolitiikan ainoaksi ongelmaksi veronalennukset? Reaganin aikana verotulojen absoluuttin määrä kasvoi. Alijäämät tulivat sitä kautta, että Reagan kasvatti liittovaltion menoja merkittävästi, enemmän kuin kasvaneet verotulot tuottivat.

Heikki Aalto

Punamultahegemonian reaktiot libertaarien kaltaisen marginaalisen vähemmistön ehdotuksiin ovat naurettavia. Nämä "markkinafundamentalistit" yleensä haluavat, että valtion rooli rajoittuu sosiaaliturvaan ja valtio pitää näppinsä erossa kaikesta muusta.

Vähän niin kuin vasemmiston reaktio persuihin, jotka tulivat samalla hiekkalaatikolle leikkimään samoilla säännöillä - populismisyytökset raikasivat.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Mitäs toimisit libertaarivaltiossa, jos ajatellaan, että insinöörityöprosessit automatisoitaisiin niin tehokkaasti, että kysyntä insinöörityölle tippuisi 5%:n ja sinä et mahtuisi kykyinesi tuohon parhaaseen 5%:n?

Olli Makkonen

Olisin tietysti moisesta kehityksestä hyvilläni.

Vielä 1920 luvulla maataloudesta sai elantonsa 70% suomalaisista. Nykyään luku lienee alle tuon sinun mainitseman 5%. Onko tuo ollut huono asia? No ei taatusti ole.

Toki tässä prosessissa on moni maajussi jäänyt työttömäksi, mutta sitten on vaan keksittävä muita töitä. Nämä muutokset eivät tapahdu niin dramaattisesti, etteikö ihmisillä olisi aikaa kouluttautua uudelleen jne.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Toki tässä prosessissa on moni maajussi jäänyt työttömäksi, mutta sitten on vaan keksittävä muita töitä. Nämä muutokset eivät tapahdu niin dramaattisesti, etteikö ihmisillä olisi aikaa kouluttautua uudelleen jne.

Hmm... niiden uusien töiden pitäisi sitten tietenkin työllistää massoja ja riittää elantoon. Entäpä, jos käykin niin, että siinä automatisoidussa taloudessa tuotantopääoman omistajat eivät löydäkään niissä uusissa ihmistyöllä tuotetuissa tuotteissa ja palveluissa niin paljon arvoa, että raaskisivat ostaa niitä? Voisiko tämä olla mahdollista?

Mitä sinä tekisit silloin, kun huomaisit, että elantoon riittäävää kysyntää ihmistyölle löytyy vain esim. 10% työikäisestä väestöstä?

Olli Makkonen Vastaus kommenttiin #13

Tuollainen skenaario on Scifiä. Usko pois, tätä on pelätty jo satoja vuosia, eikä se vaan tapahdu. http://fi.wikipedia.org/wiki/Luddiitit

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto Vastaus kommenttiin #14

Tuollainen skenaario on Scifiä. Usko pois, tätä on pelätty jo satoja vuosia, eikä se vaan tapahdu. http://fi.wikipedia.org/wiki/Luddiitit

Usko pois, olen lukenut aiheesta ja tunnen kyseisen käsitteen.

Käytät argumenttina sitä, että sitä ei voi tapahtua, kun ei ole tähänkään mennessä tapahtunut. Samaa argumenttia olisi joku voinut käyttää vuonna 1900 sen puolesta, että ihminen ei tule koskaan keksimään konetta, jolla voi lentää. Siitä huolimatta 1903 Wrightin veljekset onnistuivat ensimmäisenä saamaan koneen lentämään. Sama homma avaruus- ja kuulentojen kanssa. Tiettyyn aikaan asti argumentti toimii, kunnes joku onnistuu "mahdottomassa".

Eli voisitko vastata siihen edelliseen kysymykseen?

Olli Makkonen Vastaus kommenttiin #15

Jospa tehdään niin, että omistan tälle aiheelle ihan oman blogitekstin. Aihe on kuitenkin mielenkiintoinen ja vastaus vähintään oman blogin arvoinen.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto Vastaus kommenttiin #16

Toimituksen poiminnat