Suomalainen tasa-arvo perustuu kateuteen

Suomalaista tasa-arvokäsitystä voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä. Laitetaan koululuokka 100 metrin juoksukilpailuihin saappaat jalassa. Luokan parhaille juoksijoille laitetaan reput selkään ja sinne painoja. Huonoimmat saavat juosta lenkkitossuissa. Sitten kun on löydetty tasapaino, jossa kaikki tulevat samaan aikaan maaliin, ollaan suomalaisen tasa-arvokäsityksen ytimessä.

Tuolla tasa-arvolla on vaan se huono seuraus, ettei se motivoi ketään harjoittelemaan paremmaksi juoksijaksi, sillä mitä kovempaa juoksee, sen enemmän painoja laitetaan selkään. Tällainen on vaikutus meidän maailman progressiivisimmalla tuloverotuksella, jota Jutta Urpilainen haluaa kiristää entisestään.  Se rankaisee ihmistä liiasta ahkeruudesta ja se näkyy vertailtaessa muuhun maailmaan.  Suomalainen työskentelee keskimäärin 1500 tuntia vuodessa, mikä on kolmanneksen vähemmän kuin Yhdysvalloissa ja puolet Kaukoidän vastaavasta.

Suomessa vastustetaan jyrkästi yksityisiä lukukausimaksullisia eliittikouluja. Suomalaisten mielestä ei siis olisi riittävää se, että rikas ihminen maksaisi veroina yleisestä koulutuksesta jota ei edes käyttäisi ja sen lisäksi haluaisi omista rahoistaan taata lapselleen parhaan mahdollisen koulutuksen. Sehän olisi epätasa-arvoista.

Sama käsitys leimaa vahvasti keskustelua tuloeroista. Ne ovat kuulemma kaiken pahan alku ja juuri. Kun Angry Birds menestyi maailmalla, tuli muutamasta normaalituloisesta multimiljonäärejä. Tämä tarkoittaa sitä, että kansalliset tuloerot kasvoivat hitusen. Olisiko siis ollut parempi, että menestystä ei olisi saavutettu? Minusta tuloeroilla ei sinänsä ole mitään merkitystä, vaan sillä kuinka paljon kaikkein köyhin väestönosa tienaa.

Suomalaiset ovat mieluummin tasa-arvoisia vesisateessa kuin epätasa-arvoisia auringonpaisteessa.

Mahdollisuuksien tasa-arvo

Minusta tasa-arvo on sitä, että jokaisella tulee olla vapaus yrittää parantaa elämänsä laatua omien kykyjensä puitteissa. Puhun mieluummin tasa-arvosta mahdollisuuksien suhteen kuin tasa-arvosta lopputuloksen suhteen. Minun tasa-arvokäsitykseen ei kuulu keinotekoiset esteet ihonvärin tai uskonnon tms. perusteella, eikä myöskään naiskiintiöt pörssiyhtiöiden hallituksiin. Niitä, jotka eivät kykene pitämään itsestään huolta voidaan mielestäni kuitenkin tukea yhteiskunnan tai hyväntekeväisyyden muodossa. Sen sijaan rikkailta pakolla otetuilla ”solidaarisuus”veroilla tulee olemaan ainoastaan kokonaiskakkua pienentävä vaikutus. Säännöt tulisi olla kaikille samat.

Luokan huonoinkin juoksija voi harjoitella ja tulla kelpo juoksijaksi. Ehkä hän ei ikinä voi saavuttaa luokan parhaita juoksijoita, mutta ainakin hänen on mahdollista oppia juoksemaan kovaa ja ehkä paremmin kuin moni muu. Tämä mahdollisuuden tasa-arvo aiheuttaa eteenpäin työntävän voiman niin, että lopulta kaikki, myös huonoimmat pärjäävät paremmin kuin aikaisemmin.

En väitä, että tämä olisi aina reilua. Ei siinäkään ole mitään reilua, että en saanut syntymässä Teemu Selänteen lahjakkuutta urheiluun, vaan sain keuhkoastman ja kasan allergioita. Toisaalta sain monta muuta hyvää ominaisuutta, joita nyt koitan hyödyntää parhaani mukaan.

Yksi ihmisen perusvaistoista on se, että hän yrittää parantaa itsensä ja lähimmäisten elämänlaatua. Jos yhteiskunta asettaa keinotekoisia rajoituksia, alkaa ihminen keksiä keinoja kiertää niitä. Jos lakipykälät koetaan epäreiluina, ei niitä enää noudateta. Tästä on myös  se huono seuraus, että ihminen alkaa rikkomaan myös muita lakeja helpommin. Siksi lainsäätäjien tulisi olla erittäin varovaisia tehdessään lakeja, jotka eivät kannusta oikeisiin asioihin ja jotka eivät ole ihmisten moraalikäsitysten mukaisia.