Kreikkalaisten veronkierto on oire eikä sairaus
Monien puheenvuoroissa on päivitelty sitä, kuinka kreikkalaiset kiertävät veroja niin paljon kuin kehtaavat. Eero Lehden mukaan Kreikassa ”valtion huijaaminen katsotaan fiksuuden merkiksi ”. Tämä on tietysti iso ongelma, mutta monilta on jäänyt huomaamatta perimmäinen syy ilmiön taustalla.
Toiset taas ovat tehneet kaikesta tästä johtopäätöksen, että kreikkalaiset olisivat jotenkin epärehellistä kansaa. Itse en tätä allekirjoita. Kun itse kävin Kreikassa, olivat ihmiset siellä mielestäni ystävällisiä ja kaikin puolin rehellisiä. Toisin kuin monessa muussa Euroopan maassa, en törmännyt turistien huijaamiseen ollenkaan.
Miksi he sitten kuitenkin yrittävät huijata valtiota? Syy on yksinkertainen: he eivät enää usko järjestelmän oikeudenmukaisuuteen. Olemme täällä naureskelleet kreikkalaisten virkamiesten älyttömille eduille. Heillä on 14kk vuosipalkka täydellisellä irtisanomissuojalla. Virkamies saa bonuksia palkkaansa, jos hän tulee ajoissa töihin, tai jos käyttää työssään tietokonetta. Tämä on tietysti vain jäävuoren huippu kaikesta siitä kähminnästä, jota politiikassa harjoitetaan. Kuinkahan paljon tavallista kreikkalaista naurattaa, joka kokee veroja maksamalla rahoittavansa tämän valtaeliitin kulutusjuhlan? Syy on järjestelmässä eikä ihmisissä.
Kriisiä ei saada ratkaistua yrittämällä kitkeä harmaata taloutta, sillä sen syyt ovat paljon syvemmällä. Edellisessä kirjoituksessani toin esille sitä, miksi poliittinen prosessi niin usein kääntyy päälaelleen alkuperäiseen tavoitteeseensa nähden. Keskittyneet intressit ovat syrjäyttäneet laajalle levinneet intressit niin, että kaikki hyväksikäyttävät hallintoa ajaakseen omaa etuaan. Kreikan tilanne on esimerkki siitä, kun poliittinen päätöksenteko on ulotettu liian laajalle ja saatu sotkettua lopulliseen umpisolmuun. Ainoa tie ulos solmusta on taloudellisen vapauden lisääminen ja julkisen sektorin laajamittainen alasajo ja yksityistäminen.
Kreikassa pitkään vallassa olleiden sosialistien perintönä suuri osa yksityistämisestä on jäänyt tekemättä. Valtion omistamat yritykset voivat tehdä rauhassa tappiota, sillä veronmaksajat ovat vuosi toisensa jälkeen kuitanneet ne. Tätä ei ole ainakaan auttanut yhtään se, että virkamiesten edut on saatu hilattua taivaisiin. Kun veronmaksajien rahat eivät ole riittäneet koko julkisen sektorin rahoittamiseen, niin on otettu ulkomaista velkaa. Kriisi kärjistyi lopulta siihen, ettei enää löydy tahoja, jotka uskovat heidän pystyvän maksamaan kaiken lainaamansa takaisin.
Taloudellinen vapaus on toinen avaintekijä muutoksessa. Tällä hetkellä Kreikka on Fraser instituutin vertailussa Euroopan hännänhuippuna sijalla 80, samassa sarjassa Venäjän ja Paraguayn kanssa. Kreikan pitäisi helpottaa työntekijän palkkausta ja irtisanomista. Heidän tulisi luopua keskitetyistä työehtosopimuksista, joiden ansiosta palkkatasot on nostettu tuottavuutta korkeammalle tasolle, jonka seurauksena on laajaa työttömyyttä. Yritykset käyttävät myös liikaa resursseja hallinnon määräysten noudattamiseen ja raporttien laatimiseen.
Olen itse melko pessimistinen sen suhteen, voiko isoa muutosta tulla ilman todellista kriisiä. Kaikki tulevat pitämään saavutetuista eduista kiinni niin kauan, kunnes selkä on todellisesti seinää vasten. Siksi lainarahan kylväminen sinne todennäköisesti vain siirtää väistämätöntä.
Mahdollista muutoksen saaminen kuitenkin on. He voisivat kysyä neuvoa vaikkapa Virosta, jossa Neuvostoliiton valtarakenteiden aikaan korruptio rehotti. Sosialismin romahdettua Viro on siirtynyt toteuttamaan melko liberaalia politiikkaa. Nykyään Viro on noussut jo korruptiovertailussa Eurooppalaiselle keskitasolle.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Minulla on yksi päätason mielipide Kreikasta, kreikkalaisesta järjestelmästä ja kreikkalaisista ihmisistä: maksakoot itse elämisensä.
Totta, Suomalaiset on saatu uskomaan, että Kreikan kansa olisi syyllinen poliitikkojen kähmintään. Tuskin Kreikassakaan tavallinen kalakauppias pystyy merkittävästi veroja kiertämään.
Toisaalta kukapa sitä ei omia olojaan parantaisi jos vielä saa siihen äänestäjiltä mandaatin.
Poliitikot eivät kuitenkaan ole mikään kansasta riippumaton asia. Heidät on äänestetty ja valittu ainakin yrittämään toteuttaa mitä fantastisimpia visioita, kuten ilmaista toimeentuloa ei-kenenkään rahoilla, jotka huonoimmassa tapauksessa jotkut tulevaisuuden veronmaksajat saavat maksaa takaisin ja joita "parhaassa" tapauksessa ei peritä keneltäkään.
Useampikin äänestäjä saattaa sisimmässään tietää, että hän itse olisi kyvytön taikomaan vaurautta tyhjästä, mutta heidän luottamuksensa poliitikkojen kykyyn on lähes rajaton. Ainoa asia, joka heitä jää ihmetyttämään on miksi lupaukset eivät realisoidu: onko niin, että "valta korruptoi", vai onko *myöskin* niin, että alkuperäiset lupaukset olivat mahdottomia toteuttaa?
Lainaan pienen pätkän Michael Hurdin kirjoituksesta Capmagista (19 january 2012):
"Government intervention generates more government intervention, and for one reason: People never question the efficacy (or the morality) of government intervention itself. Consider public schools, for example.
Everybody agrees they’re a failure. I know of nobody who claims these schools are even tolerable or adequate, much less excellent. They “guarantee” an “education” for all young people, but at the expense of quality education itself. This “guarantee” is also at the expense of the freedom and individual rights of people forced (taxed) to pay for schools they neither need nor want. The immorality and impracticality of the public school system has led to what is almost universally recognized as a disaster.
But the near-universal cry, when millions of tax dollars didn’t improve things, was to spend…billions of tax dollars instead. After all—isn’t education worth it? Now that billions upon billions of tax dollars don’t seem to be doing the trick…well, we’ll just have to spend trillions.
After all—isn’t education worth it? Where does it stop? I don’t know that it will stop. But I know that it will end. It has to, because federalized, socialized education will necessarily continue to fail, and will necessarily cost more and more money—so long as the premise remains that more and more money must be spent until “we get it right.” At some point, at the end of the road, this means a 100 percent tax-rate on every productive person and enterprise in the country."
Hurd jatkaa vertaamalla mitä tehdään ObamaCare:n kanssa. Jos se ei toimi biljoonalla dollarilla, sitten verotetaan triljoona dollaria, koska onhan "ilmainen" / universaali terveydenhoito sen arvoista. Ja taas päädytään 100% veroon.
Tosin oma kommentti on, että pitää huomata näiden ilmiöiden tapahtuvan yhtä aikaa. Koska kansakunnan voimavaroja ei laiteta koskaan 100-prosenttisesti minkään yksittäisen asian hoitamiseen, eikä edes 50-prosenttisesti, voi helposti jäädä kuvitelma siitä, että voisimme kollektiivina satsata vielä enemmän johonkin valtion hankkeeseen -- että emme ole lähelläkään mitään kuvitteellista kipurajaa. Kuitenkin totuus on että myös Suomessa kaiken maailman pisa-tutkimuksista huolimatta valtion koulutus estää osaa lapsista saamasta koskaan riittävää koulutusta. Heidän aikansa ja oppimis-"ikkunansa" on rikottu. Se aika ei enää palaa. Arvokkaiden kouluvuosien aikana he ovat esimerkiksi omaksuneet sosiaalisen epistemologian, jonka mukaan ei ole mitään muuta todellisuutta, kuin joukon valta. On turha opiskella mitään, mikä vaatii ymmärrystä tai muistia. Subjektiivinen päivähoito-oikeus estää joitakin ihmisiä saamasta päivähoitoa, koska kunnan resurssit on käytetty loppuun, eikä monopolin johdosta ole olemassa vastaavia markkinoita (kohtuuhinnoilla). Kollektiivinen terveydenhoito estää ihmisiä saamasta hoitoa. (Oletteko koskaan kuulleet jonoista? Entä resurssien niukkuudesta, jonka johdosta lääkärien pitää priorisoida keillä on oikeus saada polvi-, tai kaihileikkaus?) Eksperimentaalien hoitomuotojen puutteen sijasta ainoa markkinavaihtoehto löytyy uskomushoitojen parista...
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 3 kommenttia