Kuntauudistus osa1: Ojasta allikkoon

Hallituksen kaavailema kuntauudistus on tuskin jäänyt kenelläkään huomaamatta. Uudistuksen takana on paine siitä, etteivät varsinkaan pienemmät maaseudun kunnat kykene suoriutumaan kunnalle asetettujen lakisääteisten palvelujen tuottamisesta.

Suuret kasvukeskukset vetävät puoleensa nuoria aikuisia, jotka ovat hyvin tuottoisia veronmaksajia, mutta samalla kuormittavat vain vähän esimerkiksi terveydenhuoltoa. On myös täysin mahdollista, että asuu koko työikänsä Espoossa maksamassa sikäläisiä terveyspalveluja, mutta muuttaa eläkeikäisenä rauhallisempaan kuntaan. On melko selvää, ettei tämä yhtälö toimi, kun tiedetään, että terveyspalveluiden käyttö monesti kasaantuu elämän ehtoopuolelle.

Nykyisin ongelmaa on yritetty ratkaista verotulojen tasausjärjestelmällä. Tämä järjestelmä takaa kaikille kunnille 91,87 % kuntien keskimääräisestä verotulosta. Käytännössä kasvukeskukset, tai muuten rikkaita asukkaita sisältävät kunnat rahoittavat pienten kuntien palveluja. Tämän järjestelmän ongelma on siinä, ettei se aja kuntia tehostamaan toimintaansa. Jos verotuloja alkaa kertyä keskimääräistä enemmän, joutuu niitä tilittämään muille köyhemmille kunnille.

Tässä valossa hallituksen ajatus on varsin looginen. Jos iso kunta jo valmiiksi maksaa vieressä olevan pienen kunnan palveluja, eikö olisi ainoastaan oikein, että heillä olisi niiden järjestämisessä myös päätösvaltaa? Luomalla isompia kuntakokonaisuuksia ei mummokuntia pääsisi syntymään ja päällekkäisten toimintojen karsiminen tuottaisi säästöjä. Kuten yleensä, tälläkin uudistuksella olisi myös toinen, ei niin valoisa puoli.

Jos kuntayksikköjen määrä pienenee ja koko kasvaa, tapahtuu vallan keskittymistä. Tämä keskittyminen on monessakin mielessä huono asia. Tavalliselle ihmiselle tulee entistä vaikeammaksi vaikuttaa hänen kannalta olennaisiin asioihin. Samoin vallan väärinkäytöstä tulee entistä houkuttelevampaa. Lobbaajan on paljon helpompi vaikuttaa yhden päättäjän mielipiteeseen sen sijaan, että hänen täytyisi kääntää useiden kuntavaikuttajien mielipiteet puolelleen.

Suurin ongelma koko palapelissä on kuitenkin se, että palvelutuotanto ei ylipäätään tulisi olla virkamiehen päätettävissä. Palvelujen tulisi syntyä sinne missä niillä on kysyntää ja siinä markkinatalouden mekanismit ovat aina ylivoimaisia älykkääseen suunnitteluun nähden. Kuulostaako hyvältä, jos hallituksen kaavailu muotoillaan näin: Huonosti menestynyt keskusjohtoisesti suunniteltu palvelutuotanto korvataan vielä suuremmalla keskusjohtoisella suunnitelmalla.

Meidän pitäisi purkaa verotulojen tasausjärjestelmä, joka on silkkaa kuntatason sosialismia. Tilanne, jossa kunnat kilpailisivat toisiaan vastaan hyvällä palvelutarjonnalla ja alhaisilla veroasteilla johtaisi paljon tehokkaammin toimivien kuntakokonaisuuksien syntyyn. Tätä ei kuitenkaan voida toteuttaa sellaisenaan ilman muita uudistuksia, sillä nykyisellä verotus- ja palvelumallilla se johtaisi pienten kuntien lopulliseen kuihtumiseen.

Pitää luoda järjestelmä, jossa kunta (tai kuka tahansa, joka palvelun tuottaakin) saa tuloja palvelujen käytön mukaan, eikä sen mukaan, kuinka paljon veroja kyseisen kunnan alueella asuvat henkilöt sattuvat tuottamaan. Käyttäjillä taas pitää olla täysin vapaus valita mielestään paras palveluntarjoaja. Kaikki tämä on mahdollista toteuttaa ilman, että ainoastaan rikkailla olisi varaa terveyspalveluihin tai koulutukseen. Avain tähän on palvelusetelit ja Singaporelaistyylinen terveystili. Jatketaan tästä seuraavassa osassa.