Sosialismi päätyy aina totalitarismiin

Olli M :"Hallinto järjestäytyy armeijasta tuttuun linjaorganisaatioon, jossa on tarkka hierarkia ja käskyt tulevat ylhäältä alaspäin."

Herre gud. Viimeinen omaa työtäni hallinnoinut järjestelmä oli matriisiorganisaatio, jossa kaikki viisi esimiestäni olivat ilmeisesti 90-luvun laman aiheuttamien linjaerimielisyyksien aikaansaamien aggressioiden vuoksi lopulta niin huonoissa väleissä keskenään, että tuskin sanoivat huomenta toisilleen.

Hallinto ei kai enää järjesty Preussin armeijasta opitun linjaorganisaatiomallin mukaisesti muualla kuin valtionyhtiöissä ja valtaeliitin kansalle sanelemissa "ainoissa oikeissa vaihtoehdoissa".

"mutta tällä kertaa tehtäis vaan vähän eri tavalla..."

Sosialismin kannattajien pää-argumentti tuntuu olevan se, että rikkaat aina rikastuu.

Tässä yllätys: Rikkaat rikastuu AINA riippumatta järjestelmästä mitä käytetään. Keinot on vaan erilaiset.

Elämässä pitää olla mahdollisuuksia tavoitella enemmän ja parempaa. Ne jotka siinä ovat onnistuneet, tulkitaan ahneiksi. Mielestäni täyssosialismi ei toimi ilman ihmisen perusluonteen muuttamista. Olisi vastenmielistä käydä töissä tietäen, että ei ole mahdollisuutta edetä, saada enemmän.

Korruptio on ennemmin sääntö kuin poikkeus kun on ihmisiä käsittelemässä yhteisiä varoja. Politiikka on valtaa ilman vastuuta, joten kynnys korruptiolle on pieni, erityisesti kun kaikki tapahtuu "hyvän hallintotavan" mukaisesti.

Tuo kuvaus sopii hyvin pörssiyhtiöön, se toimii juuri noin

Hieman historian kertausta vapaasta markkinataloudesta, demokratiasta ja sosialismista:

"--A hundred years later not commercial but industrial property was to be protected, and not against the Crown but against the people. Only by misconception could seventeenth century meanings be applied to nineteenth century situations. The separation of powers, which Montesquieu (1748) had meanwhile invented, was now used to separate the people from power over their own economic life. The American Constitution, shaped in a farmer-craftsman's environment by a leadership forewarned by the English industrial scene, isolated the economic sphere entirely from the jurisdiction of the Constitution, put private property thereby under the highest conceivable protection, and created the only legally grounded market society in the world. In spite of universal suffrage, American voters were powerless against owners. 1

In England it became the unwritten law of the Constitution that the working class must be denied the vote. The Chartist leaders were jailed; their adherents, numbered in millions, were derided by a legislature representing a bare fraction of the population, and the mere de mand for the ballot was often treated as a criminal act by the authorties. Of the spirit of compromise allegedly characteristic of the British system - a later invention - there was no sign. Not before the working class had passed through the Hungry Forties and a docile generation had emerged to reap the benefits of the Golden Age of capitalism; not before an upper layer of skilled workers had developed their unions and parted company with the dark mass of poverty-stricken laborers; not before the workers had acquiesced in the system which the New Poor Law was meant to enforce upon them was their better-paid stratum allowed to participate in the nation's councils. The Chartists had fought for the right to stop the mill of the market which ground the lives of the people. But the people were granted rights only when the awful adjustment had been made. Inside and outside England, from Macaulay to Mises, from Spencer to Sumner, there was not a militant liberal who did not express his conviction that popular democracy was a danger to capitalism.--"

"Socialism is, essentially, the tendency inherent in an industrial civilization to transcend the self-regulating market by consciously subordinating it to a democratic society. It is the solution natural to the industrial workers who see no reason why production should not be regulated directly and why markets should be more than a useful but subordinate trait in a free society. From the point of view of the community as a whole, socialism is merely the continuation of that endeavor to make society a distinctively human relationship of persons which in Western Europe was always associated with Christian traditions. From the point of view of the economic system, it is, on the contrary, a radical departure from the immediate past, in so far as it breaks with the attempt to make private money gains the general incentive to productive activities, and does not acknowledge the right of private individuals to dispose of the main instruments of production. This is, ultimately, why the reform of capitalist economy by socialist parties is difficult even when they are determined not to interfere with the property system. For the mere possibility that they might decide to do so undermines that type of confidence which in liberal economy is vital, namely, absolute confidence in the continuity of the titles to property. While the actual content of property rights might undergo redefinition at the hands of legislation, assurance of formal continuity is essential to the functioning of the market system.

Since the Great War two changes have taken place which affect the position of socialism. First, the market system proved unreliable to the point of almost total collapse, a deficiency that had not been expected even by its critics; second, a socialist economy was established in Russia, representing an altogether new departure. Though the conditions under which this venture took place made it inapplicable to Western countries, the very existence of Soviet Russia proved an incisive influence. True, she had turned to socialism in the absence of industries, a literate population, and democratic traditions-all three of which, according to Western ideas, were preconditions of socialism. These differences made her methods and solutions inapplicable elsewhere, but did not prevent socialism from becoming a world power. On the Continent workers' parties had always been socialist in outlook and any reform they wished to achieve was, as a matter of course, suspect of serving socialist aims. In quiet times such a suspicion would have been unjustified; socialist working-class parties were, on the whole, committed to the reform of capitalism, not to its revolutionary overthrow. But the position was different in an emergency. Then, if normal methods were insufficient, abnormal ones would be tried, and with a workers' party such methods might involve a disregard of property rights. Under the stress of imminent danger workers' parties might strike out for measures which were socialistic or at least appeared as such to the militant adherents of private enterprise. And the very hint would suffice to throw markets into confusion and start a universal panic.

Under conditions such as these the routine conflict of interests between employers and employees took on an ominous character. While a divergence of economic interests would normally end in compromise, the separation of the economic and the political spheres in society tended to invest such clashes with grave consequences to the community. The employers were the owners of the factories and mines and thus directly responsible for carrying on production in society (quite apart from their personal interest in profits). In principle, they would have the backing of all in their endeavor to keep industry going. On the other hand, the employees represented a large section of society; their interests also were to an important degree coincident with those of the community as a whole. They were the only available class for the protection of the interests of the consumers, of the citizens, of human beings as such, and, under universal suffrage, their numbers would give them a preponderance in the political sphere. However, the legislature, like industry, had its formal functions to perform in society. Its members were entrusted with the forming of the communal will, the direction of public policy, the enactment of long-term programs at home and abroad. No complex society could do without functioning legislative and executive bodies of a political kind. A clash of group interests that resulted in paralyzing the organs of industry or state - either of them, or both - formed an immediate peril to society.

Yet precisely this was the case in the twenties. Labor entrenched itself in parliament where its numbers gave it weight, capitalists built industry into a fortress from which to lord the country. Popular bodies answered by ruthlessly intervening in business, disregarding the needs of the given form of industry. The captains of industry were subverting the population from allegiance to their own freely elected rulers, while democratic bodies carried on warfare against the industrial system on which everybody's livelihood depended. Eventually, the moment would come when both the economic and the political systems were threatened by complete paralysis. Fear would grip the people, and leadership would be thrust upon those who offered an easy way out at whatever ultimate price. The time was ripe for the fascist solution."

http://uncharted.org/frownland/books/Polanyi/POLANYI%20KARL%20-%20The%20...

Sosialismi on aatteena totalitaristinen ja ei anna sijaa muille näkemyksille. Tosin lähes kaikki aatteet ja ideologiat ovat totalitaristisia.

Kun annamme EU:lle ja kansainvälisille pankeille lisää valtaa koko ajan, ei tule kestämään kauankaan, kun jo huomaamme olevamme epädemokraattisessa järjestelmässä, joka tulee puhumaan vain suursijoittajien pääoman vapauden puolesta. Olet varmaan selvillä, kuinka suuri valta kansainvälisillä pankeilla (esim. IMF) on esimerkiksi Afrikan maissa. Sama tulee olemaan edessä Kreikalla ja Suomella. EU, joka myös on suursijoittajien pääoman asialla tulee kaventamaan pienen ihmisen päätösvaltaa mitättömäksi. Tästä ei tule olemaan pitkä matka täydelliseen valvontayhteiskuntaan, jota EU tulee siunaamaan ja IMF rahoittaa. Samanlaista diktatuuria vallitseva kapitalismi edustaa ja tulee edustamaan, kuin Neuvostoliitto aikoinaan.

"Entäpä jos on niin, että kaikki maat ovat matkalla pahasti metsään?

Jos kaikki EU-maat ovat kuin puistossa istuvia alkoholisteja. Jos keskimäärin porukassa juodaan kaksi kossupulloa päivässä per naama, ei se muuta sitä tosiasiaa, että myös yhden pullon nauttiva on alkoholisti."

Väitteesi oli että nimenomaan sosiaalidemokratia* ajaa velkaantumiseen. Kun osoitin että sosiaalidemokraattisimmat valtiot ovat vähiten velkaantuneita rikkaita talouksia et suostunut myöntämään virhettäsi. Voitko perustella miten väitteesi pitää paikkaansa tämän tilastollisen tosiasian valossa? Sillä jos et, päättelysi on juuri sellaista, mitä sinun skeptikkona tulisi vastustaa.

Metaforaasi jatkaen, uskoisin että yhden pullon päivässä juovan on helpompi vierottua kuin kaksi pulloa juovan.

Aki Suihkonen, Tarkoitatko että vaikka olisi kuinka paljon rahaa niin toisella lompakossa oleva satanen on yhä satanen? Entäs tarkoituksella aiheutetut talouskriisit, jossa toisen valtion talous menee kuralle ja samalla valtion valuutan arvo laskee? Silloin juu se on yhä satanen mutta sen arvo on laskenut... Ollaanko yhtään samalla viivalla? =)

Köyhät ei niitä talouskriisejä paljoo aiheuta =)

Tiivistin keskustelumme ottamalla kommenteista oleelliset sitaatit:

Olli Makkonen: "Sosiaalidemokratia, jota myös hyvinvointivaltioksi kutsutaan, ei pääty hyvin. Kaikki tällaisiksi luetut valtiot tuntuvat velkaantuvan holtittomasti."

Leo Sammallahti: "(pohjoismaat) ovat rikkaista EU maista vähiten velkaantuneita"

Olli Makkonen: "Entäpä jos on niin, että kaikki maat ovat matkalla pahasti metsään?"

Leo Sammallahti: "Väitteesi oli että nimenomaan sosiaalidemokratia ajaa velkaantumiseen."

Olli Makkonen: "Oikeastaan väitteeni on se, että liian suuri julkinen sektori ajaa velkaantumaan."

Leo Sammallahti: "(Pohjois)Maissa joissa on suurin julkinen sektori (veroasteella tai julkisella kulutuksella mitattuna) on pienin julkinen velkaantumisaste."

Ruotsalainen kapitalismi eli kapitalistinen sosialismi on ollut Suomenkin yhteiskunnan ja valtion muoto 1970 lähtein.

Sen avainsana on ollut progressiivinen verotus.

Toinen avainsana on ollut vahva valtio.

Vain tämän kapitalistisen sosialismin, jossa saa vapaasti yrittää mutta joka estää monopolit, lahjonnan ja veronkierrot.

Nyt elämme brutaalissa kapitalismissa, jossa Niinistön, Holkerin, Mauno Koiviston, Ahon, Lipposen, Pekkarisen, Vanhasen ym johdolla on purettu hyvinvointiyhteiskunta ja veronkierto on vain rikkaille hyvin helppoa. Kaikki on nyt tarkoitetu vain eliitille.

Lisäksi jopa valtiota kaikissa kontrollin ja järjestyksen muodoissa ollaan tuoamassa EU-projektilla. Lahjonta tulee kasvamaan eri muodoissan.

Ilman hyvinvointiyhteiskuntaa eli kapitalistista sosialismia olemme nyt pulassa.

Kokoomus on alkanut uskotella ihmisille, että muut ihmiset ovat vihollisia eivätkä yhteistyökumppaneita. Johtajat lahjotaa eliitin ystäviksi mielettömillä palkoilla. Korruption tärkein muoto on juuri tuloerojen epärationaalinen kasvattaminen.

Koulujärjestelmäkin romahtaa, koska kaikki verorahat pumpataan kokoomuksen nykymallissa englantilaisten ja saksalaisten pankkien kasinopeliin "pankkikriisiissä". Kun kansalaisista ei pidetä huolta, ihmisten työkyky laskee.

Ei ole yhteiskuntarauhaa ja luottamusta, jos ei ole resurssien ja tulon tasausta.