On pakko tehdä tunnustus, olen aina äänestänyt Kokoomusta. Olen
pitänyt Kokoomusta vastavoimana kaikelle sille sosialismille, mitä suurin
piirtein kaikki muut puolueet ajavat. Kokoomus on ollut puolustamassa
markkinataloutta, yksityistämistä ja yrittäjyyttä. Kokoomus on nyt ensimmäistä
kertaa Suomen historiassa suurin puolue ja onnistui vielä nappaamaan pääministerisalkun.
Olipa sitten mitä tahansa mieltä tämän päivän Yhdysvalloista, löytyy
sen historiasta paljon mielenkiintoisia ja opettavaisia asioita. Yksi
tällainen asia on maahanmuutto. Yhdysvalloissa noudatettiin usean sadan
vuoden ajan käytännössä lähes vapaata maahanmuuttoa. Yksistään vuosien
1865 ja 1918 välissä sinne saapui 27,5 miljoonaa ihmistä pääosin
Euroopasta.
Olen kirjoittanut tänne nyt jo useamman kuukauden sitoutumaton statuksella, enkä ole
muutenkaan antanut mitään tietoja itsestäni. Olen halunnut, ettei lukijalla ole
kirjoituksiin mitään ennakkoasennetta, sillä täysin tuntemattoman tekstiä
joutuu ajattelemaan tarkemmin. Ihminen ei edes mahda sille mitään, että esimerkiksi
poliittisen viitekehyksen avulla tekstiin on jo asenne, ennen kuin ensimmäistäkään
riviä on luettu.