Kun Suomea oltiin liittämässä euroon 2000-luvun
alkupuolella, en seurannut vielä talousasioita kovinkaan aktiivisesti. Olin liittymisen
puolella lähinnä siksi, että fiksuina pitämäni suomalaiset kannattivat sitä. Tutustuin
kyllä muutaman eurokriitikon sanomaan, mutta ne eivät vakuuttaneet. Palstatilaa
saivat lähinnä Paavo Väyrysen
tyyppiset hahmot, joiden sanomista en muutenkaan ota kovin vakavasti.
Eurosta on sen lyhyen historian aikana hyötynyt epäilyttävän
paljon yksi valtio, nimittäin Saksa. Kun Euroa otettiin käyttöön vuonna 2001,
oli Saksan vaihtotase hieman negatiivinen, tarkoittaen sitä, että Saksaan
tuotiin enemmän tavaroita ulkomailta verrattuna
siihen, kuinka paljon Saksa itse vei tuotteita ulkomaille. Kun siirryttiin
yhteisvaluutta euroon, nousi Saksan vienti raketin lailla. Jos yhden maan kauppatase
on positiivinen, on pakko löytyä maita joiden tase on saman summan verran
negatiivinen.
Espanjassa ei mene hyvin.
Työttömyys huitelee Euroopan ennätystasolla yli 20 prosentissa ja varsinkin
nuorten tilanne on synkkä. Alle 25 vuotiaista työttömänä on joka toinen.
Espanjan kansantuote on supistunut useamman vuoden putkeen. Tästäkin huolimatta
ammattiliitot ovat neuvotelleet jäsenilleen palkankorotuksia (joskin sentään maltillisia)
tuleville vuosille. Kaikille pitäisi olla selvää, että palkkoja voidaan
korottaa ainoastaan talouden kasvaessa, jos jaettavaa on enemmän.
Jos olisin ollut äänestysikäinen vuoden 1994 EU-vaaleissa,
olisin varmasti äänestänyt kyllä. Olen suhtautunut aina unioniin varovaisen
positiivisesti, mutta nyt oikeastaan vasta viime aikoina olen kääntänyt kantani
vahvan kriittiseksi. Eikä syypää ole yksistään Kreikan kriisi, vaikka se
antoikin minulle sysäyksen tutustua aiheeseen tarkemmin.
Kreikka on onnistunut saamaan maan talouden kuralle. Kaiken
maailman sosialistit ovat ryömineet kuopistaan ja ottavat nyt tilanteesta
kaiken irti. Syyllinen on markkinatalous ja kapitalismi on kuulemma tullut
tiensä päähän. Ei, ei ja vielä kerran ei!
Kyseessä on poliitikkojen aikaansaama kriisi, jota nyt
yritetään hoitaa lääkitsemällä oireita alkuperäisen syyn sijaan. Taudin nimi on
sosialismi, jonka oire on velkaantuminen. Markkinatalouden syyttäminen
tilanteesta on sama kun insinööri syyttäisi suunnittelemansa talon
romahduksesta painovoimaa.
EU on historiansa suurimman kriisin edessä ja moni tuntuu
olevan valmis hajottamaan koko yhteisön. On syytä kerrata, mikä on EU:n idea ja
miksi se vielä on taistelemisen arvoinen.
Kreikan velkaongelmaa yritetään hoitaa nyt suurin piirtein
näin:
Lainataan kreikalle
rahaa niin kauan, kunhan kreikka saa budjettinsa alijäämän kurottua umpeen. Se
tarkoittaa nopeita säästötoimia, harmaan talouden kitkemistä, palkkojen
alennusta ja muuta kovin epämukavaa. Sitten Kreikka aloittaa velkojen pitkän ja
hartaan takaisinmaksun.