ollimakkonen Rautalangasta, sortumatta kuitenkaan mustavalkoisuuteen.

huoltosuhde

Hyvinvointivaltio kuilun partaalla

Oikeastaan syy sille, miksi ryhdyin kirjoittamaan tätä blogia, selviää tästä kirjoituksesta. Hyvinvointivaltio tekee kuolemaa, eikä siihen olla reagoimassa ollenkaan asian vaatimalla vakavuudella.

Huoltosuhde

Vaikka huoltosuhteesta sentään puhutaan politiikan ja median tasolla, on monilta jäänyt huomaamatta tilanteen uhkaavuus. Viereisessä kuviossa näkyy, kuinka monta lasta ja vanhusta on sataa työikäistä kohden.

Itsenäinen Suomi tekee konkurssia, herätkää!

Suomalaisen yhteiskunnan huoltosuhde on rapautumassa. Ennen oli vajaa 50 lasta ja vanhusta sataa työikäistä kohden, vuonna 2030 suhde on noin 80/100. Vuoteen 2030 mennessä työikäisiä suomalaisia on 300 000 vähemmän kuin nyt ja käänne tähän suuntaan on jo kovaa vauhtia käynnissä. Silti valtio velkaantuu tällä hetkellä 10 miljardia vuodessa, vaikka bruttokansantuotteen oletetaan hieman kasvavan. Mikähän tilanne on vuonna 2030?

Tilanne on niin uhkaava, että paniikkinappula pitäisi painaa syvälle pohjaan, mutta mitä tekevät poliitikot?

Julkaise syötteitä