ollimakkonen Rautalangasta, sortumatta kuitenkaan mustavalkoisuuteen.

ilmastonmuutos

Rautalangasta: Ilmastonmuutos on tosiasia

Ei tarvitse olla ilmastotieteilijä ymmärtääkseen, että ihminen toimillaan aiheuttaa maapallon lämpenemistä. Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen todenperäisyyden todistaminen onnistuu kolmella väitteellä:

Pysäytetään ilmastonmuutos markkinatalouden avulla?

Edellisessä kirjoituksessani jäin siihen, että markkinatalous tarvitsee järkevää sääntelyä, jos haluamme pelastaa maapallon ilmastonmuutokselta ja saastumiselta. Nykyisistä yrityksistä kunnianhimoisin on Kioton sopimus. Sopimuksessa on se iso ongelma, että se toimii vaan, jos kaikki maat saadaan siihen mukaan. Mikä oikeus meillä on sitä paitsi pyytää esimerkiksi Kiinaa vähentämään päästöjään, kun itse saastutamme enemmän väestöön suhteutettuna? Jos EU yksinään päättää tehdä tiukat päästörajat, karkaa teollisuus niihin maihin missä on halpaa.

Julkaise syötteitä